Koulutukset

Koulutukset

Tottelevaisuutta ja maastolajeja
HVK:n toiminnan pääpaikkoja ovat koulutuskenttämme, Espoossa ja Helsingissä.
Espoon kentillä pyritään järjestämään jäsenistölle avointa tottelevaisuuskoulutusta viikoittain ja lisäksi muuta PK-koulutusta pienryhmissä.
Kentillä on mahdollisuus harjoitella itsenäisesti aina silloin, kun kenttä ei ole muuhun käyttöön varattu.
Helsingin kentällä meillä on vuoro maanantaina ja sunnuntaina jäsenistön käyttöön.

Tottelevaisuuskoulutukset
HVK:n ohjatut tottelevaisuuskoulutukset ovat kurssi- tai pienryhmämuotoisia.
Pienryhmissä koulutetaan kaiken tasoisia koiria aloittelevista kilpaileviin.
Ryhmien koot ovat n. 5–10 koirakkoa, jolloin ryhmää ohjaa yksi tai kaksi ohjaajaa.
Ryhmän koirakoille suunnitellaan harjoitukset yksilöllisesti.
Myös pienryhmien harjoituksissa voi vierailla, kunhan keskustelee asiasta ryhmän vetäjän kanssa.

Huomaavaisuus muita treenaajia kohtaan on kenttien käytön avainsana.

Kentillä järjestetään kansainvälisten sääntöjen mukaisia BH- ja IPO-kokeita, joissa juoksuisten narttujen on sallittua kilpailla.
Näin ollen myös juoksuisten narttujen treenaaminen kentällä on mahdollista, mutta ajankohta tulisi valita siten, että nartun hajut häiritsevät muita käyttäjiä mahdollisimman vähän.

Maastokoulutukset
HVK:n maastokoulutus tapahtuu pääosin alkeiskurssien ja sen jälkeen pienryhmien kautta.
Pienryhmäpaikkoja voi kysyä lajivastaavien kautta.

Pienryhmäksi voi ilmoittautua mikä tahansa yhdessä harjoitteleva ryhmä, jonka kaikki jäsenet ovat HVK:laisia.
Pienryhmät voivat hakea itselleen tottelevaisuusvuoroja Kauklahden kentiltä, vuoroja saa kenttäpäälliköltä.
He voivat lisäksi pyytää HVK:n maastolajikouluttajia vierailemaan ryhmässään.
Pienryhmän ilmoittaminen HVK:n koulutusvastaavalle ei velvoita pienryhmää ottamaan ryhmäänsä uusia jäseniä HVK:n pyynnöstä.

Ryhmä voi harjoitella metsässä jokamiehen oikeudella, mutta esimerkiksi yksityismaille tai pelloille ei saa mennä ilman maanomistajan lupaa.
Jos ryhmä haluaa järjestää koulutusviikonloppuja tai muita vastaavia pidempiaikaisia tapahtumia, olisi hyvä anoa käyttämälleen maalle luvat.

Kaikki HVK:n viralliset pienryhmät. Ilmoita ryhmäsi Koulutusvastaavalle.
Ryhmät ovat virallisia vain kuluvan vuoden, eli ne tulee ilmoittaa joka vuosi erikseen.

Maksulliset koulutukset
Kouluttajat / yksittäiset henkilöt eivät saa veloittaa ryhmänsä jäseniä koulutuksista eli niin sanottuja maksullisia treenejä ei ole HVK:n toiminnassa.

HVK yhdistyksenä voi periä maksuja kursseista ja koulutuksista katsomallaan tavalla.
Epäselvissä tapauksissa ota yhteyttä puheenjohtajaan.

Vakuutukset
Suomen Palveluskoiraliitolla on voimassaoleva IF Vahinkovakuutusyhtiössä.
Huomioitavaa: vakuutus kattaa jäsenyhdistysten järjestämät viralliset koulutukset ja kokeet.
Lue lisää SPKL:n sivulta http://www.palveluskoiraliitto.fi/palveluskoiraliitto/vakuutukset.html

Koulutuskentät

Espoo – Kauklahti (linkki)
Tarkemmat tiedot Kenttäpäälliköltä

Kentät sijaitsee Kauklahdenväylän läheisyydessä Länsi-Espoossa.
Etukenttä on ollut HVK:n käytössä 1.6.2003 alkaen, tämä on myös HVK:n olohuone.
Takakenttä 1.6.2013 alkaen, tämä on ns. virallisen kisakentän kokoinen.

Kentällä on sadekatos ja varastokontti ja valot.
Kenttien käyttöä saatetaan rajoittaa sadekausina ja muista syistä. Talvisin kentillä ei ole kunnossapitoa.

Linkki -kenttävuorot

Helsinki – Viilarintie (linkki)
Tarkemmat tiedot Puheenjohtajalta

Kenttä sijaitsee Viikissä Itä-Helsingissä.
Viilarintien kentälle on vuokrattu Helsingin kaupungilta koulutusvuoro maanantaille ja sunnuntaille 2018.
Kentän varustelu on vaatimaton. Lisäksi kentän olemassaolosta / jatkuvuudesta ei ole tarkkaa tietoa.
Viilarintien kenttä on vuokrattu Helsingin kaupungilta käyttöömme seuraavasti.
Kenttävuorot: Maanantaisin 17:00-21:00 ja Sunnuntaisin 11:00-13:00

Koulutusvastaava
Koulutuksiin liittyvissä asioissa Sinua auttaa Koulutusvastaava, sekä mahdolliset Lajivastaavat

2018.08.12/RR

Comments are closed.